maanantai 5. tammikuuta 2015

Hakunilan uudenvuodenjuoksu


Sain viime vuodelle mahdutettua vielä yhden kisan, kun päätin vähän yllättäen lähteä juoksemaan Hakunilan uudenvuodenjuoksua. Kisa oli keskiviikkoiltana klo 19 ja ilmoittautumisen laitoin maanantai-iltana menemään. Tiistai-illaksi olin kerennyt sopia kaverin kanssa BodyPump-tunnin ja sovittua yhteistreeniä ei tietenkään voinut perua :) Joten valmistautuminen kisaan ei ollut parhain mahdollinen ja tämä tuntui sitten jumisina jalkoina keskiviikkona. Etenkin etureidet ja takareidet olivat hellinä tuon pumppi-tunnin jälkeen, olisin ehkä voinut ottaa vähän iisimmin niiden kyykkyjen kanssa. Mutta tämä ei nyt sinänsä haitannut, kun tähtäimessäni ei ollut mikään ennätysajan juokseminen. Treenini on nyt viime viikkoina ollut aika pk- ja lihaskuntopainoitteista ja kovavauhtisia juoksuja en ole tehnyt aikoihin. Vähitellen olisi kuitenkin tarkoitus alkaa tehdä pk:n lisäksi vähän vauhdikkaampiakin juoksutreenejä.
Ennen kisaa koitin kotona saada jalkoja juoksukuntoon pitämällä niitä seinää vasten kohotettuna, en sitten tiedä että auttoiko vai ei
Hakunilan uudenvuodenjuoksuun osallistui reilut 250 juoksijaa, joten en ollut läheskään ainut hörhö, joka uudenvuodenaattona Vantaalle suuntasi :) Keskiviikon keli oli myös todella liukas, lämpöasteita oli muutaman asteen verran päivällä, joten edellisviikolla sataneet lumet olivat alkaneet hyvällä vauhdilla sulamaan. Tämä tarkoitti sitä, että reitillä oli mukava yhdistelmä jäätä ja vettä. Alkulämpän aikana tuntui, ettei juoksusta tule mitään liukkauden takia. Etenkin alamäkien juoksu tuntui vähän haastavalta, niitä ei mitenkään voinut rullata läpi normaaliin tapaan, vaan juoksu oli aika varovaista. Jopa nastalenkkareilla oli tekemistä, ettei askel sutisi koko ajan. Olin toiveikkaana ottanut mukaan myös normaalit juoksulenkkarit, mutta ei mitään toivoa, että niillä olisi voinut juosta. Nastalenkkarit eivät ole ne kaikista rullaavimmat kengät, joten siksi olin vähän elätellyt toiveita normaalien lenkkareiden käytöstä. Alkulämpän aikana myös vatsa vähän ilmoitteli, että oli vähän turhan tukevasti tullut päivän aikana syötyä. Tässä vaiheessa aloin jo pohtimaan, että pitäisikö vain juosta kisa vain reippaana lenkkinä tai vain jopa hölkötellä se läpi.

Sarvan nastalenkkareille oli käyttöä, vasemmassa jalassa vielä kiinni ajanottotunnistenauhe
Ennen kisan starttia minulle selvisi, että ensimmäinen puolisko juostaisiin autotiellä, joka olisi sula, ja vasta jälkimmäisellä puoliskolla siirryttäisiin liukkaalle kevyen liikenteenväylälle. Koska numerolappu oli laitettu rintaan, niin päätin juosta ainakin ensimmäiset 5 kilometriä 45 minuutin aikaan tähtäävällä vauhdilla, eli siis noin 4:30 min/km vauhtia, ja tämän jälkeen löysäisin liukkaalla osuudella. Kisa tuli aloitettua kerrankin aika rauhallisesti, kun tähtäimessä ei ollut juosta ennätystä, vaan vain pelkkä kova juoksu. Juoksu tuntui hyvältä ja oli mukava juosta alustalla, jossa ei tarvinnut pelätä liukastumista. Tietty nastoilla oli vähän ikävä juosta asfaltilla, mutta oikein muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Kisan jälkeen bussin odottelua pysäkillä
Oli hauska juosta uudenvuoden rakettien paukkuessa taivaalla ja reitin varrelle oli eksynyt kannustajiakin. Olin vähän yllättynyt, että niin moni muukin oli tullut juoksemaan tuota kisaa. Juoksin aika tasaisesti reilua 4:30 min/km -vauhtia. Reitillä oli yllättävän paljon nousua, ei varsinaisesti jyrkkiä mäkiä, vaan pitkiä loivia ylämäkiä. Vauhti tuntui aika hyvältä, sellaiselta, että sitä jaksoi ylläpitää, mutta hampaat irvessä ei tarvinnut juosta. Hengitys tuntui myös kulkevan hyvin, eikä se ollut puuskuttamista. Kääntöpaikka oli Kuusijärven kohdilla ja sinne oli mukavasti laitettu muutama soihtu, joka loi vähän tunnelmaa. Tästä alkoikin sitten loppu 5 kilometrin pituinen liukastelupätkä. Yllättävän hyvin nastalenkkarit kuitenkin pitivät, joissain kohdissa vähän askel suti ja alamäet tuli juostua vähän varovaisesti. Garmin piippaili aina kilometrin välein kilometriaikoja ja olin vähän yllättänyt, että sain pidettyä vauhtia yllä myös tuolla liukkaalla osuudella.
Kun omat juoksutulokset eivät palkinnoille riittänyt, niin arvontapalkinto piti huolen ettei tarvinnut käsin lähteä kotiin
Jossain vaiheessa juoksin yhden miehen ohi ja tämä huikkasi saman tien, että ei ole oikein pitoa. Ilmeisesti tämän henkilön piti jollain perustella itsellensä, että joutui ohitettavaksi ja vielä naisen ohitettavaksi :D Kahdeksan kilometrin kohdilla joku mies meni ohitse sanoen, että "kyllähän sitä nyt tyttö pitää saada kiinni". Tämä mies meni sen verran vauhdikkaasti tässä vaiheessa, etten pysynyt perässä. Näkökentästä hän ei kuitenkaan kadonnut vaan loppua kohden sain häntä vähän kiinnikin ja maalin lähestyessä otin kunnon loppukirin, jotta olisi voinut vielä ohittaakin hänet. Loppukiri ei kuitenkaan riittänyt, vaan askeleen verran nopeammin hän ylitti maaliviivan. Tuloslistassa meille oli kirjattu sama aika, joten paljoa en hävinnyt :) Kisan loppuosuudelle oli myös kivasti tuotu soihtuja tuomaan vähän valoa.
Kaikille juoksijoille jaettiin maalissa mitali
Maalissa olin ajassa 45.19 eli ihan ok aika, ei nyt mikään ennätysaika, muttei nyt mikään älyttömän surkeakaan. Loppukirin aikana onnistuin myös saamaan sykkeen nousemaan 191-pykälään saakka ja näin korkeita lukemia ei olekaan hetkeen näkynyt. Viime kesänä sain 190 mittariin, kun juoksin Cooperin testiä. Kisan keskisyke oli 178 ja keskivauhdiksi tuli 4:32 min/km. Aika tasaisesti tuli koko kisa juostua ja mitään hyytymistä ei tullut vastaan, eli siinä mielessä onnistunut juoksu. Sen verran kovatasoisia juoksijoita oli tuolla uudenvuodenjuoksussa, että aikani riitti sijalle 7. Vaikka juoksutulokseni ei palkintosijoille riittänytkään, niin tyhjin käsin ei kuitenkaan kisasta tarvinnut lähteä, sillä voitin apteekin rasvan arvontapalkinnoista!

Uudenvuoden kaverikuva, kuvan kaveri ei vaan ollut kovin innoissaan yhteisselfien ottamisesta



Tämän kisan myötä tuli sitten vähän erilainen aloitus uudenvuoden viettoon ja tuolta kerkesi vielä hyvin sitten varsinaisiin uudenvuodenkarkeloihinkin! Seuraavana päivänä jalat olivat vielä entistä enemmän jumissa, kisa ei nyt varsinaisesti toiminut hyvänä palautuksena pumpin kipeyttämille jaloille :D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti