keskiviikko 5. elokuuta 2015

Sporttilauantai: Sprinttimatkan triathlonia ja beachfutista


Viime lauantai oli varsin urheiluntäyteinen ja päivän kruunasi vielä aurinkoinen kelikin, joka tuntuu olevan harvinaista herkkua tänä kesänä! Aamulla kävin vetämässä Heltri Cupin Rykäsyn eli sprinttimatkan triathlonkisan ja tämän lisäksi kotoa Kuusijärvelle ja takaisin tuli siirtymäfillarointia vajaan 40 kilometrin edestä. Rauhallinen fillarointi Kuusijärvelle kävi hyvästä verryttelystä ja tämän lisäksi kävin ennen starttia vetämässä lyhyen uintiverran. Kuusijärvelle oli mukavasti tullut porukkaakin paikalle, joten pääsi vähän kisatunnelman makuun vaikka kyse olikin harkkakisasta :) Uinnin startissa lähdin oikeasta reunasta liikkelle ihan reunimmaisena ja siellä sainkin aika mukavasti uida omassa rauhassa. Yleensä uinnissa hengitän joka kolmannella, mutta nyt kisoissa olen alkanut hengittämään joka toisella käsivedolla ja tuntuu että vauhtikin on vähän kovempaa tällöin. Nytkin uinti tuntui kulkevan aika kivasti, vaikka se on kaikista lajeista heikoin itselleni ja tavoitteenani on lähinnä vain päästä se ilman suurimpia ahdistuksia läpi. Oma kelloni näytti uintimatkaksi vain 650 metriä, mutta vauhti oli varmaan nopein koskaan uimani vauhti tuon pituisella matkalla. Garmin näytti 1:41 min/100 m vauhdiksi, kun yleensä nuo lukemat tuppaavat alkamaan kakkosella.

Vaihtopaikan pyöriä
Ensimmäisessä vaihdossa vähän sähläsin Garminin kellon kanssa. Koska mittari on niin iso, niin otan sen yleensä pois ranteesta ennen kuin kiskon märkäpuvun hihan pois ja niin tein nytkin. En vain millään meinannut saada sitä hihnaa kunnolla ranteeseen sähellyksen takia. Lisäksi kokeilin nyt ekaa kertaa myös uutta kypärää, jossa on sellainen visiiri ja jotenkin sen visiirinkin kanssa onnistuin säheltämään. Kun kaikki sähläykset oli hoidettu, niin sitten lähdin pyörän kanssa juoksemaan kohti pyöräreitti ja pyörän päälle päästyäni laitoin heti vaihdetta isommalle. Pyöräosuus tuli otettua ehkä vähän liian iisisti ja osaltaan tähän vaikutti se, että olen vielä vähän tottumaton ajamaan kovia vauhteja triathlonpyörällä. Suurimman osan mutkista ajoin jarrukahvoilla ja tuulisimmilla pätkillä nousin myös jarrukahvoille. Ensimmäisellä kiekalla jouduin hidastamaan edelle ajavan bussin perään ja melkein jopa pysähtymään, kun odottelin bussin kääntyvän edestäni pois.
Oma vaihtopaikka
Uusi kypärä pääsi ensimmäisen kerran kisakäyttöön
Pyörävauhti oli aika samaa mitä oisin maantiepyörälläkin päässyt, tosin sykkeet olivat ehkä noin 5-10 pykälää alemmat kuin jos olisin maantiefillarilla samaa vauhtia ajanut. Etenkin tuolla Lahdentiellä pääsi pitkällä suoralla vetämään hyvää vauhtia isoilla vaihteilla, mutta muuten ajelin ihan liikaa jarrukahvoilta. Eli ei muuta kuin lisää triathlonpyörälenkkejä! Toisessa vaihdossa sähläykset jatkuivat ja en meinannut millään saada toista juoksulenkkaria kunnolla jalkaan, jotenkin se kantaosa jäi koko ajan ruttuun. Viimein sain kengät jalkaan ja suuntasin juoksuosuudelle, jalat tuntuivat ihan liian tuoreilta eli pyörän olin ottanut ihan liian kevyesti. Juoksussa sain taas useamman selän kiinni ja sain nostettua omaa sijoitusta naisten yleisen sarjan kolmoseksi :) Juoksun vauhdiksi tuli 4:12 min/km eli ihan ok vauhti sprintille ja juoksuaikani olikin naiskilpailijoiden toiseksi paras aika, hävisin vain Maria Söderströmille, joka tunnetusti on hyvin vahva juoksija.  Kokonaisajaksi kellotin 1:14:58. Juoksuosuus Rykäsyssä on vähän normaalia sprinttiä pidempi, viiden kilometrin sijasta Rykäsyssä juostaan 5,3 kilometriä. Viime vuodesta tulos parani 6 minuutilla ja paremmalla pyöräilyllä tästä voisi vielä saada vähän minuutteja pois. 
Beachfutis -turnauspaikka
Maalissa banaanin ja palautusjuoman vedettyäni oli jo aika suunnata fillarilla kotiin ja valmistautumaan iltapäivän urheiluun eli Hietsun beachfutis -turnaukseen. Ainakin peliaikaa oli hyvin tiedossa, sillä meidän joukkueella ei ollut yhtään vaihtopelaajaa :D Yleensä en tykkää olla maalissa, mutta nyt aamupäivän urheilun jäljiltä tarjouduin olemaan ensimmäisen erän maalissa sekä myöhemmin myös toisenkin erän. Meillä oli yhteensä 3 peliä lauantaina ja kentällä oli maalivahdin lisäksi neljä pelaajaa. Ennen ensimmäistä pelejä arvoimme vähän, että pitäisikö pelata sukilla vai paljain jaloin. Kenkiä ei siis saanut käyttää. Myös erilaisia teippivirityksiä näkyi paljon. Ensimmäisen erän pelasin sukilla, mutta ne keräsivät niin paljon hiekkaa, että loppupelit menin paljain jaloin.
Päivän urheilut tehty pelipaita päällä
Muilla joukkueilla oli kaikilla runsaasti vaihtopelaajia ja oli heillä myös taitoakin enemmän. Annoimme kuitenkin ihan hyvän vastuksen ja joitakin maalejakin pääsimme parissa pelissä tekemään. Beachfutis oli aika hauskaa ja tuomarit olivat myös mukavia, tapahtumassa oli aika kiva tunnelma ja voisin hyvin mennä uudestaankin. Illalla kotona jaloissa kyllä tuntui päivän urheilut, etenkin beachfutis painoi ja siinä saadut osumat. Hiekka oli myös mukavasti raapinut ihoa ja potkujalan jalkapöytä oli kipeänä pallon potkimisesta. Oli muuten hauskaa juosta paljain jaloin, pitäisi tuota useamminkin harrastaa :) Päivän päätteeksi lähdin vielä Kallion Block Partyyn palloilemaan, varsin ohjelmantäyteinen ja kiva päivä!
Väentungosta Kallio Block Partyssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti