torstai 10. syyskuuta 2015

Tough Viking -kisa


Pari viikkoa sitten kaverini voitti Sportyfeel joukkueosallistumisen Tough Viking -kisaan, joka on siis reilun 12 kilometrin pituinen estejuoksukisa. Jossain mielenhäiriössä lupauduin sitten lähtemään joukkueeseen mukaan :D Olen kerran käynyt vähän vastaavanlaisessa kisassa Hakunilan Extreme runissa kolmisen vuotta sitten ja olihan se ihan hauska, mutta enemmän olen viihtynyt tavallisissa juoksukisoissa.
Valmiina kisaan
Ensimmäinen este oli juosta näiden kavereiden ohi
Toinen este
Joukkueemme tavoite oli vetää kisa läpi rennolla meiningillä ilman mitään sen kummempia tavoitteita. Ennen kisaa kävimme pitkät pohdinnat, että missä vaatteissa sitä oikein kannattaisi lähteä. Reitin vesi-/uintiesteiden takia olisi hyvä vetää kisa sellaisissa varusteissa, jotka eivät niin keräisi vettä, mutta matkalla olisi kuitenkin paljon ryömimistä ja kiipeilyä, joihin puolestaan sopisivat vähän peittävämmät vaatetukset. Kisaosallistumisen sponssaavalta taholta eli Sportyfeeltä me tulisimme saamaan kisaa varten t-paidan ja pitkähihaisen paidan. Päädyin lopulta laittamaan päälle tiukat juoksushortsit, pitkät sukat ja juoksukengät, jotka olisin valmis heittämään pois kisan jälkeen. Käsineiksi laitoin sellaiset neopreeni-/kumihanskat, joissa tuntui ainakin kuivana olevan erinomainen pito. Näiden lisäksi suunnittelin laittavani tuon pitkähihaisen Sportyfeel -paidan. Tuo pitkähihainen paita paljastuikin lopuksi olemaan paksumpi pitkähihainen verkkapaita, joten me kaikki päädyimme juoksemaan t-paidoissa. Keli oli sateesta huolimatta sen verran lämmin, että sillä tuntui tarkenevan hyvin.
Noiden tankkien ali uitiin
Verkkoaita
Ennen starttia kerkesimme tsekata osan esteistä, etenkin ramppi näytti todella haastavalta ja totesin, että siitä tulisi ihan suosiolla burbee -piste itselleni. Mikäli ei päässyt jostain esteestä, niin ne pystyi ohittamaan tekemällä 30 burpeeta. Ennen starttia oli kävimme juoksemassa lyhyen verryttelyn ja sitten vedimme vielä ohjatun alkulämpänkin, jonka jälkeen siirryttiin lähtökarsinaan. Ensimmäinen este oli juosta jengifutareiden läpi ja alkuun vaikutti, että pääsisin ilman osumaa näiden läpi, kunnes sivulta tuli isku, jonka seurauksesta lensin maahan. Hyvä alku kisaan! :D Äkkiä ylös ja etsimään muut joukkueen jäsenet. Seuraava este olikin sitten helpompi, juostiin renkaiden yli.
Ramppi
Vähän oli kosteaa
Kolmannella esteellä pääsi sitten jo kastumaan, edessä oli tynnyreiden alitus vedessä. Vedestä on onneksi triathlonharrastuksen myötä tullut itselleni ihan mukava elementti, joten oikeastaan kaikki nuo kisan vesiesteet olivat yllättävän mukavia. Tynnyreiden alituksessa piti vain vähän varoa, ettei saanut edelle menevän lenkkarista potkua kasvoihin. Tämän esteen jälkeen kerättiin taas porukka kasaan ja sitten olikin pidempi pätkä juoksua ennen seuraavaa, joka oli panssarivaunujen ali ryömiminen ja yli kiipeäminen. Tässä sain polven ensimmäistä kertaa verille ja kisanumerokin meinaisi lähteä irti. Seuraavana oli vuorossa tasapainoilu lankuilla, joka sujui meiltä kaikilta helposti.
Sähköeste
Ramppi odottaa kisaajia
Seuraavaksi juoksureitti suuntasi kohti Alppipuistoa ja siellä oli edessä Uphill Challenge, jossa päästiin vetämään mäkeä useampaan kertaan ylös ja alas. Sade teki etenkin alaspäin menosta haastavan, paikka paikoin oli aika liukasta. Mäkien jälkeen päästiin ryömimään piikkilankojen ali ja kiva mutakuorrutus saatiin myöskin. Reitti kulki yli junaradan vieressä olevien kallioiden ja märillä kallioilla tuntui, ettei lenkkareissa pahemmin ollut mitään pitoa. Töölönlahdella odotti seuraava este, joka oli kiipeilyä ja ryömimistä metallisten esteiden yli ja ali. Kiipeilyteema jatkui Oopperan amfiteatterilla, jossa edessä oli negatiivisten seinien ylikiipeäminen. Näiden jälkeen oli vuorossa Monkey Barit, joihin oman haasteensa toi sateen tuoma märkyys ja liukkaus.
Monkey Barit
Vesitankki
Vesitankki
Sitten olikin vuorossa pidempi juoksupätkä, joka päättyi siihen isoon ramppiin. Vain yksi meistä pääsi sen esteen, muut vetivät burpeet. Seuraava este oli jälleen helpompi, hypittiin tuliesteiden yli ja ylitettiin muutama aita. Näiden jälkeen vuorossa oli taas kiipeilyä verkkoaitaa pitkin, se näytti jotenkin niin hasardilta että menin tekemään suoraan vain burpeet. Monet viettivät pitkän ajan verkkoaidan päällä puupalkkia halaillen Vesiesteistä olikin tovi ollut jo taukoa ja seuraavassa pääsimme vähän puhdistautumaan, kun edessä oli läpikulku vesialueen poikki. Jotenkin kun tänä kesänä on tullut uitua välillä aika viileissä vesissä ja myöskin siellä Aurajoessa, niin ei tuntunut oikein yhtään oudolta mennä veteen tuolla Eläintarhanlahden luona.

Joukkueemme ennen kisaa
Koko Sportyfeel-porukka ennen kisaa
Lähtemässä kisaan
Vesiesteeltä suunnattiin kohti seuraavaa kiipeilyä, kyseessä oli ns. tikapuiden ylitys ja telineissä oli noita tankoja aika harvoilla väleillä. Seuraava este oli yksi kisan helpoimmista, piti vain nostaa iso rengas ylös maasta ja kääntää se toisin päin. Naisille oli tarjolla pienemmät ja kevyemmät renkaat. Vastapainoksi tälle, niin seuraava este oli jälleen burpeepiste itselleni. Esteessä piti kiivetä märkää köyttä pitkin ylös ja kilkuttaa kelloa. Kokeilin vähän nousta köydellä, mutten saanut märästä köydestä mitään pitoa.
Tässä vaiheessa alettiin olemaan jo voiton puolella, eikä matkaa ollut enää paljoa. Pääsimme jälleen hankkimaan kunnon mutakuorrutuksen, kun edessä oli jälleen ryömintään verkon ali ja siellä ryömiessä pääsi tosiaan ottamaan lähituntumaa maahan ja muutama kastematokin siellä näkyi. Tämän esteen jälkeen olisi kyllä hyvä ollut saada muutama kuva, kun olimme yltä päältä mudassa. Seuraava este oli kuitenkin jälleen vesieste, niin pahimmat mudat sai huuhdottua pois. Esteellä ryömiä vedessä verkon ali kuivalle maalle.

Loikkimassa tuliesteellä
Tämän jälkeen jäljellä oli enää kaksi viimeistä estettä eli jäätankki ja sähköeste. Olin etukäteen katsonut videoita viime vuoden kisasta ja osa kisaajista oli sähköesteellä tipahtanut maahan saatuaan sähköiskun esteeltä. Odotin mielenkiinnolla, että olisiko isku tosiaan niin kova. Toka vikalla esteelle veden oli tarkoitus olla jääkylmää ja oli siihen kisan alussa kaadeltu jäitäkin, mutta ei se vesi tuntunut kovin paljon kylmemmältä mitä vesi oli siinä Eläintarhanlahdella. Sähköesteellä juoksin valmiiksi kyyryasennossa, mutta ei niistä mistään piuhoista mitään tullut. Sain ainoastaan tuntea kovan vesisuihkun, kun juoksin juuri letkunpitäjän edestä. Jälkeenpäin kuulimme, että sähköeste oli laitettu pois päältä jo melko alkuvaiheessa kisaa, kun kaksi miestä oli saanut sen verran pahan tällin esteeltä, että heidät oli viety sairaalaan.

Juoksemassa kohti ramppia
Toiseksi viimeinen este
Kaiken kaikkiaan tapahtumasta jäi hyvä fiilis! Oli hauska vetää kisa joukkueen kanssa, yksin en ehkä lähtisi tuon tyyppistä kisaa vetämään. Kisan jälkeen suihkuun mennessä huomasi hyvin, että iho oli vähän naarmuuntunut kisan aikana, kun polvia ja kyynerpäitä kirveli eli ehkä pitkissä kisaaminen olisi ollut parempi vaihtoehto :) Kiitokset vielä Sportyfeelle järjestelyistä!

Maaliin tulossa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti